Paperilla: Paperileiskan skräpistäminen digimuotoon

Tänään on taas minun vuoroni Paperilla -blogissa ja tällä kertaa ajattelin puhua skräpistämisestä ja siitä, miten paperileiska taipuu digimuotoon.

Mitä on skräpistäminen (scraplifting)?

Skräppäyksessä toisen työstä tyylin tai asettelun matkimista kutsutaan skräpistämiseksi . Skräpistäminen ei välttämättä tarkoita, että koko sivu kopioidaan sellaisenaan, vaan tarkoitus on tehdä skräpistetystä sivusta ”oman näköinen”. Paitsi asettelua, skräpistää voi esim. värejä, otsikon, sivun aiheen tai vaikka vain jonkin tietyn elementin sivusta. Skräpistämällä voi oppia uusia tekniikoita ja kehittää omaa tyyliään. Ja tietysti on hyvien tapojen mukaista ilmoittaa/linkittää, kenen ja minkä sivun on skräpistänyt ja mikä kyseisessä sivussa on inspiroinut.

Minusta on mukavaa skräpistää paperisivuja ja yrittää saavuttaa sama fiilis digitaalisesti. Joskus skräpistän sivusta asettelun, joskus värit, joskus yritän tavoittaa varjoilla paperisivun näköä… Tällä kertaa valitsin skräpistettäväksi tämän Melissa Mannin sivun:

Melissa Mann – Adore You

Sivussa minua puhuttelivat pystysuorat, värikkäät nauhat yhdistettynä mustavalkoiseen kuvaan ja tätä kepeää tunnelmaa lähdin tavoittelemaan. Skräpistin sivusta asettelun lähes sellaisenaan, nauhat, mustavalkoisen kuvan sekä paperit kuvan alla. Tästä huolimatta lopputulos poikkeaa huomattavasti alkuperäisestä, koska värimaailmani on tyystin erilainen.

Ihana rakas
Valorie Wibbens & Lauren Reid: Never Ever Land, Valorie Wibbens: Ribbon Snips, Pink Reptile Designs: Stunning Stitches No3; fonts: DJB I Feel Pretty, Crash Numbering

Mielestäni tavoitin aika hyvin paperisivun tunnelmaa tällä digiversiolla. (Osallistun tällä sivulla myös The Lilypadin syyskuun scraplift -haasteeseen.)

Vielä muistutus Paperilla skräppäyshaasteesta: Ensimmäinen haaste ”Jotain uutta, jotain vanhaa” on käynnissä ja aikaa osallistua on 13.10.14 klo 24 saakka. Kaikkien osallistujien kesken arvotaan kuukauden lopussa askarteluaiheinen palkinto. Myös digileiskat ovat haasteeseen tervetulleita! Kannattaa osallistua :)

Digi Dare #383

Jälleen on julkaistu uusi Digi Dare haaste (#383). Tällä kertaa koulujen alkamisen kunniaksi aiheena on skräpätä jostain minkä olet vasta oppinut. Sivusta pitää löytyä sana ”oppia” tai ”oppiminen”, vähän tarinointia miltä asian oppiminen on sinusta tuntunut ja lisäksi sivussa pitää käyttää maalia ja siveltimiä. Tällä kertaa valokuvan käyttäminen on vapaaehtoista.

dare#383

Tein haasteeseen jälleen minä-sivun.

omuli_digidare#383
Zoe Pearn: Wild & Free, Jenn Barrette: Background Noise Watercolors; fontit: Bohemian Typewriter, Crash Numbering

Tämän viikon sponsorina toimii Zoe Pearn ja käytin hänen ihanaa, värikästä kittiään. Vaikka sivussa ei sinänsä ole mitään uutta tai mullistavaa, tykkään sivusta kokonaisuutena. Mustavalkoinen kuva toimii hyvin värikkäiden elementtien seuralaisena ja sivussa on kaiken kaikkiaan juuri sellainen huoleton fiilis kuin halusinkin.

Haasteeseen on jälleen aikaa osallistua ensi viikon perjantaiaamuun klo 4 saakka. Ja palkintona voittajalle jälleen tutut 4×10 dollarin kupongit kaikilta neljältä tämän kuun sponsorilta (Zoe Pearn, Nancie Rowe Janitz, Sara Gleason ja ValC).

 

Jotain hyvää, jotain huonoa

Kulunut viikko on ollut kiireinen (ei skräppäysmielessä, mutta muuten). Ja kun muu elämä on hektistä, skräppäysmojoa on vaikea löytää.

Eilen The Lilypadissa julkaistiin taas uusi BYOC. Ostoksia tein tällä kertaa sangen maltillisesti (tämän kuun ostoja voit seurata täällä). Pink Reptile Designs julkaisi ihania papereita, koristeita ja kirjaimet:

Heimili PP

 

Heimili EPHeimili APNäillä skräppäsin leiskan The Lilypadin syyskuun Random -haasteeseen.

Kotikolo
Pink Reptile Designs: Heimili Papers + Elements + Alpha; fontit: KG As The Deer, Crash Numbering

BYOC:n lisäksi Pink Reptile Designs julkaisi myös My Scrapbook Artissa kitin, josta pidän ihan valtavasti. (Kannattaa ostaa kitti nyt edullisesti, täältä löytyy myös alennuskuponki muita ostoksia varten!)

Under_The_Weather-Pink_Reptile_Designs

E hätää
Pink Reptile Designs: Under The Weather; fontit: KG Drops Of Jupiter, Crash Numbering

Eikä tässäkään vielä kaikki. Pink Reptile Designs julkaisi aivan ihania papereita Facebook Freebienä (löytyy Free Gift -välilehdeltä):

Nothing_Too_Serious_FREEBIE-Pink_Reptile_Designs

 

Herkullisia, vai mitä?

Uudet skräppäystarvikkeet aina piristävät mieltä, mutta jotain ikävääkin askartelurintamalle kuuluu: Paperilla -lehti lopetetaan kannattamattomana. Minulla on ollut ilo olla mukana lehdessä alusta asti ja lehden lopettaminen tuntuu surulliselta, vaikkakaan ei yllätys. Mutta onneksi blogi jatkaa toimintaansa! Uusi, upea tiimi esittäytyy parhaillaan ja luvassa on todella monipuolisesti kaikkea askartelurintamalta, joten kannattaa seurata!

Oikein ihanaa viikonlopun jatkoa kaikille, nautitaan kauniista lämpimistä syyspäivistä ja tankataan vielä vähän aurinkoa syksyn varalle :)

The Digi Dare #381

Viime perjantaina julkaistiin taas uusi Digi Dare haaste. Tällä kertaa jaetaan pään sisäisiä juttuja :) Sivussa pitää käyttää sivellintä tai harjaa (brush), sivusta pitää löytyä ainakin viisi riviä tarinointia ja lisäksi sivusta pitää löytyä oma pää.

Tässä minun tulkintani haasteesta:

Liikaa ideoita
Sissy Sparrows: Acid Wash, Kaye Winiecki & Studio Basic: 123 Art, Stolen Moments & HGD By Laurie Ann: Little Artist, Jenn Barrette & Studio Basic: Create Something Beautiful, Little Butterfly Wings: Grungy And Messy Alpha; fontit: Bohemian Typewriter, Crash Numbering

Kuten aina, palkintojen toivossa kannattaa osallistua! Sponsorina toimii Sissy Sparrows, Vicki Stegall, Quirky Heart ja Courtney’s Designs. Aikaa osallistua on aina perjantaihin aamu neljään saakkaa. Mars mars skräppäämään!

Paperilla: Hulluna paperiin

 

Tänään jälleen on minun vuoroni Paperilla-blogissa. Tällä kertaa aloin pohtia lempitarvikettani skräppäyksessä… sitä, jota ilman en tulisi toimeen.

Varmaan jokaisella meistä on jokin lempitarvike – se tuttu ja turvallinen, mitä ilman lopputuloksesta tuntuu puuttuvan jotain. Minun lempitarvikkeeni on aina ollut paperi, nykyisin tietysti digitaalisessa muodossa. Olipa kyseessä perinteistä paperisivua muistuttava digileiska tai art journaling -tyylinen sivu, paperi toimii sivun lähtökohtana, perustana, jonka ympärille rakennan kaiken muun. Ilman koristeitakin pärjäisin (jos olisi pakko, mutta onneksi ei ole!), sen sijaan ilman paperia skräppäyksestä ei minulla tulisi mitään.

Eniten pidän papereista, jotka eivät ole ”liian täydellisiä” – kuluneista, taitetuista, tai muuten elävän tekstuurin omaavista. Kuviolla ei niin ole väliä, kaikki käy! Pidän palloista, raidoista, ruuduista, kukista, puukuvioista… toisaalta myös yksiväriset paperit löytävät usein paikkansa sivun taustana, pohjana jolle kokonaisuus kasataan.

Useimmiten kun olen ostamassa digikittiä, juuri paperit vaikuttavat ostopäätökseen. Papereita myydään myös erikseen ja tässä muutamia lempipaperipakkauksiani lempisuunnittelijoiltani (kuvat on linkitetty myyntipaikkaan):

Little Butterfly Wings - Grungy And Messy
Täydellisiä pohjia art journaling sivulle!
Kaye Winiecki - Rack And Ruin
Ihania puukuvioita ja vesiväreillä väritettyjä sivupohjia… kaunista ja herkkää.
Pink Reptile Designs - Reverie
Romanttisia, kauniita ja upeasti teksturoituja papereita.
Valorie Wibbens - Today
Täydellinen paperipakkaus arkisivujen tekemiseen.
Jenn Barrette - Get Artsy Hand Krafted
Perus kraftkartonkia pikku twistillä.

Lähes kaikissa sivuissani on käytetty useita kuviopapereita kerrostettuna, erilaisia kuvioita joskus rajustikin yhdistellen. Tässä aika tyypillinen sivu:

TLP - August 2014 One Word Challenge: Reflection
Tarvikkeet: Valorie Wibbens – Everyday Papers, Enchanted, Me Time, Sprinkles V17, Sprinkles V26, Ninety Two Arrows; Just Jaimee & Little Butterfly Wings & Lynne-Marie & Quirky Heart – M3 August 2014; fontit: Bohemian Typewriter, Crash Numbering

(Osallistun tällä sivulla myös The Lilypadin elokuun One Word -haasteeseen.)

Mikä on sinun lempitarvikkeesi? Papereiden lisäksi rakastan nappeja, haaraniittejä, rintanappeja… kaikkea millä saa sivuun kolmiulotteisuutta. Mutta näistä ehkä enemmän toisella kertaa.

Ihanaa alkavaa (ja muuten elokuun viimeistä) viikkoa!

 

 

Lauantain shoppailuja

Tänä viikonloppuna koko The Lilypadin kauppa on -30% alennuksessa, joten nyt on hyvä hetki täydentää varastoja jos jotain tuntuu puuttuvan. (Itse olen shoppaillut taas ihan liikaa siihen nähden, miten vähän olen skräpännyt viime aikoina.)

Pink Reptile Designs julkaisi kolme uutuutta alennusmyynnin kunniaksi:

Picture This Papers

Gesso It Vol.2ScribbleDeeDoo

 

Tällaisen sivun sain näillä aikaiseksi:

Iloinen poika ja iloinen tyttö
Pink Reptile Designs: Picture This Papers, Scribbledeedoo, Gesso It Vol.2, Love The Life You Live; fonts: The Hedgie Hog, Bohemian Typewriter, Crash Numbering

Sivu sinänsä on ihan peruskauraa, ei uusia mullistavia tekniikoita tai muutakaan ennen näkemätöntä. Käsittelin valokuvaa ihan vain Photoshopissa säätämällä värikirkkautta, sävyä ja kontrastia.  Lopputuloksesta tuli aika kiva, vaikka itse sanonkin :)

Alennusmyynnin lisäksi TLP:ssä julkaistiin myös ihan uusi juttu: M3 – Mixed Media Monthly. Tilaamalla M3:n saa joka kuukausi ison mixed media kitin ja lisäksi -50% alennuksen M3 -lisäpakeista. Luvassa on M3-haasteita, oma foorumi tilaajille jne. Tilasin kokeeksi 6 kk jäsenyyden, katsotaan tuleeko nyt enemmän tehtyä art journalingia kun ainakaan tarvikkeista se ei ole kiinni. Yksi aj-leiska on paraikaa työn alla, nähtäväksi jää valmistuuko ikinä…

Keskeneräisten kansioon on muuten alkanut taas pikkuhiljaa kasaantua töitä (tällä hetkellä seitsemän) joista osa päätyy jossain vaiheessa roskikseen ja osan yritän jollain aikataululla saada valmiiksi. Skräppimojo on ollut hieman kateissa ja aikakin vähän kortilla… Liian paljon tekemistä, liian vähän aikaa – taitaa olla tuttu ongelma yhdelle jos toisellekin :)

Oikein mukavaa viikonloppua ja iloisia shoppailuhetkiä, jos satutte viikonlopun kunniaksi täydentämään digitarvikevarastoja!

 

 

The Digi Dare #378: Aamuhetki

Taas on viikko(ja) vierähtänyt, helteisenä jatkuneet kesäsäät ovat tehokkaasti rajoittaneet tietokoneaikaa – hyvä niin! Uuteen Digi Dare -haasteeseen tein kyllä sivun, mutta muuten skräppäilyt on olleet minimissä.

Tämän viikon Digi Dare #378 -haasteessa skräpätään lempivuorokaudenajasta.

  • kerro, mikä ja miksi on lempivuorokaudenaikasi
  • valitse sivuusi värit, jotka kuvastavat kyseessä olevaa vuorokaudenaikaa
  • kerro tai näytä kuvien avulla mitä yleensä teet tuohon aikaan (valokuvat eivät ole pakollisia)
  • kirjoita tarinointia ainakin muutaman sanan verran
  • käytä lempitarvikkeitasi
  • muista pitää hauskaa!

digidare#378

 

Osallistumalla haasteeseen sinulla on mahdollisuus voittaa digitarvikkeita 40 dollarin arvosta tämän kuukauden sponsoreilta, jotka ovat Quirky Heart, Vicki Stegall Designs, Courtheny’s Designs ja Sissy Sparrows. Kannattaa osallistua eikä pelkästään palkintojen vuoksi, vaan koska se on hauskaa!

Nuorena olin varsinainen yökyöpeli, nukuin päivät ja valvoin yöt ainakin loma-aikoina. Nykyisin olen aivan päinvastainen, herään aamulla aikaisin vapaapäivinäkin ja nautin aamuhetken hiljaisuudesta ja rauhasta. Omaan sivuuni yritin valita elementtejä, jotka kuvastavat aamuhetken tunnelmaa:

Aamuhetki
Quirky Heart: A Is For Awesome Elements, Build A Mess, Happy Hour, Life Is Good Papers + Elements + Alpha + Journal Cards; fontit: Bohemian Typewriter, Crash Numbering

Mieluiten juon aamukahvin omasta muumimukista läppärin äärellä. Kesällä voin juoda kahvit terassillakin, mutta yleensä nautin aamusta sohvan nurkkaan käpertyneenä.

Jos säät sen sallii (eli aurinko ei paista ja houkuttele ulos), yritän saada skräpättyä vähän lisää viikonlopun aikana. Tavoitteena olisi taas saada tehtyä kaikki TLP:n elokuun haasteet… saa nähdä miten käy, onhan tässä onneksi vielä aikaa.

Ihanaa (helteistä) viikonloppua kaikille!

Paperilla: Tyyliä vai ei?

Jälleen on vuoroni Paperilla -blogissa ja tällä kertaa pohdiskelen erilaisia digiskräppäystyylejä.

Skräppäystyylejä on yhtä monta kuin skräppääjiäkin. Usein on vaikeaa tai jopa mahdotonta asettaa sivu johonkin tiettyyn tyylikategoriaan, sillä useimmat skräppääjät yhdistelevät eri tyylejä ja näin jokaiselle muodostuu pikkuhiljaa oma, tunnistettava ”käsiala”. 

Omaa tyyliä on hankala määritellä, mutta itse näkisin oman tyylini olevan yhdistelmä perinteistä, paperityylistä skräppäystä ja toisaalta taas välillä haluan irrotella art journalingin parissa. Ihailen todella paljon esimerkiksi clean&simple -tyyliä, mutta siihen ei minusta itsestäni ole. Meidän kotimme on enimmäkseen minimalistinen ja valkoinen, vaatteeni ovat enimmäkseen tummia/mustia ja skräppäyksessä taas rakastan värejä – mitä kirkkaampia sen parempi! Joten tässäkin näkee, että tyylini kulkee laidasta laitaan…

Tänä viikonloppuna skräppäsin kaksi Minä -sivua mutta täysin eri tyyleillä. Ensimmäinen on aj- tyyppinen sivu. Sivu sai alkunsa tarvikkeista, jotka suorastaan huusivat päästä skräppisivuun. Kuten usein aj -sivuissani, tässäkin häivytin kuvan taustalle.

Levoton sielu
Krystal Hartley & Crafty Button Design: Queen Bee; Jenn Barrette: Background Noise Watercolors; fonts: Amatic, Bohemian Typewriter

Art journaling -tyyppisissä sivuissa käytän aina siveltimiä, maaleja, leimoja mutta myös kolmiulotteisia koristeita. Kirjoitan aina myös hieman tarinointia. Tässä sivussa elementit eivät millään tavalla liity tarinaan, vaan käytin niitä vain koska ne olivat kauniita. Pidän sivun värimaailmasta, kulta ja pinkki, seassa ripaus sinistä, violettia ja mustaa… ei tyypillinen väripalettini, mutta toimii.

Toinen sivu edustaa perinteisempää, paperista tyyliä. Tämä on minulle tavallisin tapa skräpätä, kerrostan kuviopaperita, lisään kuvan, koristeet ja lopuksi otsikon ja tarinoinnin.

Paperilla blogi 280714 TLP Trend Watch: Flair
Pink Reptile Designs: True To Yourself Papers + Elements + Alpha, Splatter Brushes No.1, Little Butterfly Wings: Flair And Borders, Just Jaimee: Storyteller June 2014 Flair + Elements, Kaye Winiecki: You & Me, CD Muckosky: Journal Junkie Too; fonts: Stamp Regular, Fake Receipt Regular, Bohemian Typewriter, Crash Numbering

Sivussa on runsaasti kerroksia, mutta silti se näyttää kevyeltä vaaleiden värien ansiosta. Muutamalla koristeröykkiöllä pyrin tuomaan sivulle kolmiulotteisuutta. (Tarinoinnista sen verran, että eräänä päivänä yritin miettiä paljonko pizza maksoi markka-aikana enkä pystynyt hahmottamaan minkäänlaista hintaa… Siksi päätin, että tästä lähtien silloin tällöin lisään hintoja sivuihini, niin voin niitä kymmenen vuoden päästä tarkistella :) )

Millainen on sinun tyylisi? Onko sinulla selkeä tyyli vai oletko kuten minä ja pompit tyylistä toiseen mielialan mukaan? Onko tyylillä väliä? Eikö pääasia kuitenkin ole , että tekee jotain mistä itse pitää, tyylistä viis…

Oli miten oli, helteestä huolimatta tai sen ansiosta – skräppäyksen iloa ja ihanaa alkanutta viikkoa kaikille :)

 

Mikä kesä!

Ihanat kesäsäät ovat hellineet meitä viime viikot eikä mieli ole tehnyt istua koneen ääressä ja päivittää blogia. Mutta nyt kun myös sisällä on liian kuuma, toin läppärini terassille ja päivitän varjossa istuen, ihana kesätuuli henkäilee ja pitää lämpötilan siedettävänä… Kesä <3

digidare#376

Vielä on aikaa osallistua Digi Dares #376 -haasteeseen (aina perjantaiaamuna klo 4:ään saakka). Tällä kertaa haasteena on käyttää mustaa taustapaperia (tai useampaakin mustaa paperia), vähintään 70% sivusta pitäisi olla mustaa, loppu 30% on itsesi päätettävissä + vähintään 15 elementtiä korostamassa eroa mustan ja muun välillä + vielä pitäisi käyttää siveltimiä tai jotain muuta ”lisäsäihkettä” :) Haasteen sponsorina toimii ihana Joyce Paul ja kuten aina, osallistujilla on mahdollisuus voittaa 40 dollarin edestä digitarvikkeita…

Tässä on minun sivuni:

omuli_digidare#376
Joyce Paul: Chalk!tastic vol.1, Chalk!tastic vol.2, Little Butterfly Wings: I Am Beautiful, Valorie Wibbens: Sprinkles V.25, Pink Reptile Designs: Splatter Brushes no.1; fontit: Bohemian Typewriter, Crash Numbering

Ikäkriisi ei vieläkään pukkaa päälle :) Sivusta sen verran, että mustan sivun kanssa varjot ovat erittäin haastavia, enkä niissä kyllä erityisen hyvin onnistunutkaan. Muuten pidän kyllä lopputuloksesta, asettelu ei ole turhan jäykkä ja vakava tässäkään sivussa…

Vielä toinen muistutus: The Lilypadissa käynnistyi eilen We Are Storytellers -kuukausi:  joka päivä uusi freebie, haasteita ja inspiraatiota, tavoitteena keskittyä tarinan kerrontaan. Vielä ehtii mukaan!

 

 

 

Paperilla: Kesäkitit

 

Tänään on taas vuoroni Paperillan blogissa ja tällä kertaa paneudun tämän viikon digiuutuuksiin. Täällä pohjoisella pallonpuoliskolla eletään keskikesää, vaikka säästä tai lämpötiloista sitä ei välttämättä huomaakaan. Digikiteissä vuodenkierto näkyy todella selkeästi. Poimin muutamia esille nousevia kesäteemoja ja samalla muutamia kittivinkkejä ja omia suosikkejani (joista ainakin osan ehtii vielä napata itselleen alennettuun hintaan, jos tekee ostoksensa tämän päivän aikana). Kitit on linkitetty kauppoihin, joista ne voi ostaa.

  • Aurinko – kirkkaita, ”onnellisia”, lämpimiä värejä, kukkia, aurinkoa… Kutsuvat skräppäämään ihanista aurinkoisista kesäpäivistä!

July_Storyteller_2014_Digital_Kit-Just_Jaimee Little_Ray_Of_Sunshine-Mommyish_&_Meghan_Mullens

  • Ranta – viileää merituulta, mereneläviä, hiekkaa ja dyynejä… Suorastaan huutavat: ”Mene rannalle! Ota kuvia! Skräppää rantamuistot!”

Its_Splash_Time-Anita_Designs Starfish-Forever_Joy

  • Puutarha – suloisia koristeita, leppäkerttuja ja perhosia ja tietysti paljon, paljon kukkia! Sopii sekä puutarha-, kesä- että tyttöaiheisiin sivuihin – miksei pienille pojillekin :)

Happy_Garden-Red_Ivy Summer_Garden-Paula_Kesselring

  • Matkailu – pakataan laukut ja hypätään kuumailmapalloon – tai lentokoneeseen, junaan, vaikka autoon ja matkustetaan johonkin. Sopii myös mielikuvitusmatkailuun 😉

Be_Back_Soon-Valorie_Wibbens Just_Visiting-Jenn_Barrette

  • Heinäkuun neljäs (4th of July, USA:n itsenäisyyspäivä) – en voi kuvitella, että Suomen itsenäisyyspäivää varten olisi näin monta kittiä ikinä, harvapa meistä juhlii itsenäisyyttä yhtä railakkaasti kuin amerikkalaiset… Näille kiteille näen käyttöä sini-puna-valkoisessa sivussa, aiheena esim. hampurilaisateria tai amerikkalaiset elokuvat :)

All_American-Bella_Gypsy Independence_Day-Melissa_Bennett

Tarkastelemalla kittejä tarkemmin voi nähdä teeman ”läpi” ja löytää aarteita ihan arkistenkin sivujen tekemiseen. Useimmiten kiteissä on mukana myös teemaltaan neutraaleja kuviopapereita sekä lisäksi nappeja, ompeleita, maaliroiskeita jne. joita voi käyttää vaikka ei juuri kitin teeman mukaisesti skräppäisikään. Haastavimpia ovat varmaan juurikin nuo 4th of July -kitit, mutta jos sini-puna-valkoinen värimaailma kiehtoo, voi niilläkin skräpätä tosi kivoja sivuja.

Näistä kiteistä ostin muutaman ja tässä sivu, jonka tein eräällä niistä. Vaikka kitti on matkailuaiheinen, sivu ei kerro matkustamisesta.

Vauhtia!
Valorie Wibbens: Be Back Soon; Art Theory 101; fontit: Bohemian Typewriter, Stamp

Sivu syntyi helposti, kitin paperit oli kivoja (sopivasti neutraaleja ja värikkäitä kumpiakin) ja kitin koristeet on sellaisia, mistä minä pidän – nappeja, helmiä, leimoja…

Oikein mukavaa sunnununtaipäivää! Tehkää hyviä ostoksia ja nauttikaa kesästä :)